Hiljaisuus repii maata. Saa sen tärisemään. Tekee halkeaman maan kuoreen ja repii elämän kahtia.
Sykäykset ovat sydämmeni viimeiset voimat. Minut on tapettu revitty maahan kuin kuolleen lehden. Siihen sorrun, siihen jään maakaan. Itken. Kuumat kyyneleet valuvat ruhjetuilta poskiltani. Sinä katsoit. Näet kaiken muttet tee mitään. Seisot vain. Kylmä sydämmesi ei se syki minulle, se ei syki sinulle. Se ei syki millekkään. Vain itselleen. Se tuntee vain vihan. se nauraa kivulle, se nauttii tuskasta. Katson sinua. Et liiku vaikka näet. Näet sen, minuun sattuu. Et tunne rakkautta. Olet vain harhakuva. Olet kuvitelmieni prinssi. He hakkaavat minua, potkivat lyövät, mutta et tee mitään.
Minä kuolen. Jätän jälkeeni vain veren ja lämpimän sydämmeni. en ole sinulle kai parasta mutta toivoisin vielä yhden kerran. Että vielä kerran halaisit minua. Vielä kerran tulisit läi pimeyden ja suutelisit minua. lämpimillä huulilla, ei jääkylmillä.
Tömähdän lattialle. Kovalle kiviselle kylmälle lattialle, juuri niinkuin sinun sydämmesi. Katseesi on tyhjä tulet vierelle. Sinä katsot, hymyilet. Et sinä osaa rakastaa. Lyöt uudelleen, niinkuin aina ennenkin. Yhtä kylmästi, yhtää hiljaa, mutta aina se sattuu yhtä paljon. Yhtä kivuaalta se tuntuu kuin aina ennenkin. Veri valuu suultani. Maistan sen maun. Maistan sen maun samanlaisena kuin ennenkin. mutta nyt minusta tuntuu että se on puhdasta viatonta verta. Viaton ruumis jota vahvempi voima käyttää hyväkseen. Minuun sattuu. Sattuu yhtäaljon kuin aina ennenkin. Yhtä paljon.
Jos oisit vain se entinen. Jos oisit se johon silloin rakastuin. Jota palvoin ja ihailin. Jonka hiuksia silitin, jonka vierelle sain aina nukahtaa. Josta sain nähdä unta, jota sain suudella. Joka kosketti minua, sai lämpimät väreet kulkemaan selkääni pitkin. Jonka sormet harhailivat ihollani. Jonka vartalo kosketti omaani, kosteana ja raikkaana.
Nyt se kaikki olisi ohi. Olisit poissa. Meidän tarinamme olisi tässä...